Blogs

Lapsenpelastajia käännyttämässä (Toimintatarinoita, osa 1)

Alla nimimerkki Lappajan mietelmiä CRYOn Pelastakaa Lapset ry:n kanssa järjestämästä yhteispeli-illasta torstaina 27.3. Kirjoitus aloittaa samalla sarjan blogiviestejä, joissa esitellään CRYOn mennyttä ja tulevaa toimintaa, ja valotetaan peliharrastusta myös yhteydenottoa vasta harkitseville, potentiaalisille yhteistyökumppaneille. Mikäli olet haaveillut pelitapahtuman järjestämisestä, muttet oikein tiedä mistä aloittaa, tai haluaisit yksinkertaisesti paikalle pelejä/pelinjohtajia meidän kauttamme, älä epäröi ottaa yhteyttä CRYOn hallitukseen (hallitus@cryo.fi) tai suoraan tapahtumavastaava Tanjaan (tanja.tourunen@gmail.com).

----------------

CRYO sai kutsun tulla esittelemään roolipelaamista Pelastakaa Lapset ry:n vapaaehtoisten virkistysiltaan. Luonnollisestihan meidän aktiiviset jäsenemme vastaavat kutsuun ja lähetimme neljä pelinjohtajaa paikalle vetämään pelejä ja esittelemään CRYO:a sekä Kuudetta rinkiä siinä sivussa. Aikaa oli varattuna yhteensä kolmisen tuntia ja pelaajat olivat enimmäkseen ensikertalaisia, joten ajan suhteen voisi tehdä tiukkaa. Mutta hyvällä suunnittelulla ja työnjaolla saa paljon aikaiseksi.

Aloitimme illan kahvittelulla ja esittelemällä roolipelaamista, CRYO:a ja Kuudetta rinkiä. Mutta kuten aina keskustelu rönsyilee ja puhuimme myös pelikasvatuksesta ja 26 tuntiseksi venyneestä roolipelisessiosta. Tässä vaiheessa saattoi vain toivoa ettemme säikyttäneet emäntiämme ja isäntiämme liiaksi.

Irlannin roolipelaajat juovat kaljaa ja pelaavat siveää Cards Against Humanityä

Ulkomaan kirjeenvaihtajanne raportoi:

Kuten moni tietää, Maracon-vastaavanne matkasi viime vuoden syyskuussa keijujen ja Guinnesin maahan Irlantiin. Tämä on virallinen raportti tuon matkan roolipelillisistä ansioista ja tutkimustuloksista. Opiskelen kasvatustieteiden tiedekunnassa Intercultural Teacher Education -luokanopettajakoulutuksessa ja jotta paperit saa irti tiedekunnasta, ulkomailla on käytävä puolisen lukuvuotta kansainvälistymässä. Meillä ITEssähän saa tunnetusti lähteä vaikka sitten munkkiluostariin harjoitteluun (kuten allekirjoittanut kertaalleen tekikin), kunhan selittää harjoitteluraportissa, miten se teki sinusta paremman opettajan.

Kandiaikojen häröilyharjoittelujen aiheuttaman koulukokemusvajeen takia harjoittelupaikaksi valikoitui kyläkoulu Wicklown kreivikunnassa, Blessingtonissa (munkkiluostareita oli tarjolla tosi huonosti). Irlanti taas valikoitui kohteeksi, sillä kuten niin moni muukin Vihreälle Saarelle eksynyt, olen totaalisesti tuon maagisen maan lumoissa. Liekö se menninkäisiä kuhiseva luonto, ystävälliset ihmiset pubeissaan vai kenties maaginen musiikki, mutta se on saari, jolle olen joka tekosyyn turvin mielelläni palannut ja tulen varmasti palaamaankin.

Koska Irlanti on niitä paikkoja, joissa varsin todennäköisesti tulen jatkossakin käymään, tuumasin kurkistaa miltä omien harrastuspiirien sisältä näyttää. Jo ennen lentojen varaamista ilmoittauduin vapaaehtoiseksi työntekijäksi Gaelconin, Irish Games Associationin rahoittamaan isoon ropeconmaiseen roolipeliconiin. Gaelcon on Irlannin suurimpia roolipelitapahtumia ja kooltaan hieman alle meidän Ropeconin mittoja niin kävijöiden ja tilojen kuin pääsymaksujen ja pelimäärienkin suhteen.

A busy bee is busy

Hello again, my loyal, English-speaking subjects. Or whatever. As you might have noticed already, I've again been working tirelessly for your good, meaning basically that I've been adding new content to the webpages, translated stuff and also kicked the GMs of the upcoming Maracon to post their planned games on CRYOs forum. The lengths I go for you...

So, the Gaming Night games are here nowadays, as promised in the earlier post. Still having problems with the Café Lingua event though, as I always have something else on Thursdays. Have to see if I can make it to a couple of the last sessions...

I also added general info on the figurine painting contest, both in Finnish and in English and of the RPG Championships that are going to be organized once more in Maracon XXVIII. The dice throwing championships that are held annually every autumn I decided to leave for another day.

There will also be food served in Maracon this time round. Contact Tanja Tourunen (tanja.tourunen@gmail.com) if you haven't done so already, with your meat/veggie preferences, allergies and such. The food will cost you, but only under five euros per meal, I should think. Two warm meals offered, one on Saturday and another on Sunday (probably around lunch time, I should think), so you will have to get sustenance for the other mealtimes yourself.

What else? There are new overall patches available for purchase. Yay! Get yours in the Gaming Nights or in Maracon XXVIII.

The figurine painting contest has spurred some discussion on the lists. Applause to that. This time round I hear the advanced series is going to have a limited colour selection as well as some judges that have actually been painting some, unlike the usual board member. These decisions were actually made BEFORE the heated discussion started, but guess who is going to believe that now... Although I do think there is a minutes of the board meeting where that was discussed, which would have a date on it as well... Oh well...

If people who feel themselves able to judge the figurines accordingly should feel like judging, they should probably contact the organizers during Maracon. And then everyone will be happy and covered in paint, as they should be.

Joy and happiness!

A Test Drive and Some Other Randomness

Wruum, wruum!

So, let's try to write a blog in English as well, since the website has been lacking one since time immemorial, three or four years ago.

Well, hi! I'm this year's international officer, or whatever. I have already done some huge things in CRYO this year, like edited more English into the webpages, both in the actual contents of the pages, as well as in the mouse-overs of the Finnish links, so hopefully our international friends will now have it easier to navigate on the pages... I've also made a name for myself on the e-mail lists, as I some time ago met an international student (while doing something completely different in another part of the town...) who was, like: 'oh, it's YOU, who's sending all those gaming night messages...'.

But it was a positive reaction, so maybe I'm doing something right...

Next week's gaming night (10.4) will see some NISO people coming to our gaming night, which I'm looking forward to very much. So far, my role in the actual face-to-face communication with the international students has been minimal, as there are always people who get them to play Galactica or something in the gaming nights... But that's how it should be, too. Even though there is a person who is responsible for international affairs, it shouldn't be the case, that he or she is then the only one to make contact with the actual people. CRYO as a society is very lively and the members and the occasional wanderers generally have an excellent command of English, much due to playing so much different sorts of games, I guess.

My future projects include making a list of all the board games available in our gaming nights and adding the languages the rules can be found in, the number of players, approximated length of the game, and so on, and uploading it all to the website. Thus armed, I shall then begin the invasi... what I mean is infiltra... eh-em, 'the friendly gestures' towards the Language Centre and ESN -organized Café Lingua and Language Games. They've got the people and we've got the games! A free, open-minded relationship made on this plane of existence!

The Maracon Experience III

Maracon on takana ja on tilinteon hetki: mitä jäi käteen? Muutakin kuin noppakisan 3. sijan palkintonoppa? (Josta minulla on miltei yhtä huono omatunto kuin edellisestä, työpöydälläni nytkin kirkkaana hohtavasta metallisesta d20:sestä. Olenkin nimennyt sen 'Tell-Tale-Dieksi'. Ellei Dalzedur olisi nyt ottanut osaansa Wanhan Miehen Taakasta kannettavakseen voittamalla tämänkertaisen Pää-Palkinnon, varmastikin jo pian huutaisin: "Villains! Dissemble no more! I admit the deed! -- tear up the planks! -- here, here! -- it is the rolling of their hideous dice!" Tikkukaramelli, lapset ja varastaminen olisivat olleet avainsanoja sekavassa tunnustuksessani.)

Mutta minä eksyn aiheesta! Heti kärkeen on sanottava, että oli varsin virkistävää olla tekemisissä nuorten ja kirkkaiden mielten ja mielikuvitusten kanssa. Pelit ja keskustelut olivat... mielenkiintoisia, ja sain roppakahmaloin inspiraatiota ja ideoita omiin peliaihioihini. Harva asia on niin innoittava kuin nopea, kärkäs ja helposti kyllästyvä äly, joka huvikseen ja jännitystä saadakseen painelee kaikkia nappuloita, vetää kaikista vivuista ja suhtautuu kaikkeen kuin ratkaistavissa olevaan arvoitukseen. Suomen nuori aikuisto, minä osoitan teille suosiotani! (Ainoa lohtuni onkin, että kun parin lyhyen vuoden päästä jään vanhuuseläkkeelle ja elän toista nuoruuttani, pöydät kääntyvät! Hahaa, voi kuinka pöydät tulevatkaan kääntymään! Tulen juoksemaan henkistä ympyrää ympärillänne! ... jos siis muistan minne olen menossa. Niin että kyseeseen voi tulla joku muu liikerata, esimerkiksi spiraali, yleisessä suunnassanne, tai no ei se näkökään enää niin pelaa, joten en luultavasti tiedä suuntaanne. Tai no köpöttelyähän se silloin taitaa jo olla. Pöytien kääntymisen seurauksena... tulen siis... köpöttelemään spiraalia... päämäärättömästi?)

Öhöm, niin, huomaattekin varmaan, että aasinsilta johtaa kohti nuoruudellis-mellakallis-vastakyldyrellejä sfäärejä. Lukija voikin tässä vaiheessa kysyä: "Hä?" Tai jos on oikein kohtelias (niinkuin tiedän lukijan olevan): "Ahaa, entä Teidän oma pelinne, arvon Saagi, miten kävi Riotpunkin?" Valittaen on todettava, että siihen emme koskaan päässeet käsiksi 'conin aikana. Tosin valitus, jonka silmillänne luitte, on varsin pinnallista, jopa falskia sortimentia, sillä kuten sunnuntai-iltainen 3:16 osoitti, väsymyksen katalat voimat olivat jo taivuttaneet rautaisen tahtoni siihen mittaan kieroon, että bantteeraukseni kärsi siitä valitettavasta seikasta, ettei kieleni ollut enää korkeampien henkisten funktioideni vaikutuspiirissä ja korvani saivatkin kuulla oman suuni (oman suuni!) loitsevan peräkkäin näitä sanoja: "korpraali Bog Monster, prominentin WC-suvun vesa, kuuluisa hajustaan". Ja siinä vaiheessa kun sieltä olisi kaiken oikeuden ja kohtuuden mukaan pitänyt utteroitua jotain eepillis-kaunotaiteellista. 3:16 oli todella mukavaa pelattavaa ja olenkin todella pahoillani etten osannut tehdä sille hahmollani oikeutta. Rottia tappava kainalodöfis? Petroos, really?

Niin, kun ottaa huomioon oman peliaihioni herkän kehitysvaiheen, pelatussa pelissä aiheutunut vahinko olisi voinut olla korjaamatonta laatua ja pelistä olisi todennäköisesti kasvanut inkarnaatio jostain niin kieroutuneesta, muinaisesta ja väkevästä, etten uskalla sitä tähän edes kirjoittaa kuin käänteisessä kirjainjärjestyksessä: LATAF!

Mutta jaa, apropoo, summazummarum ja sen sellaista, nyt kun kirjoitelman tiukan tieteellinen osuus on ohitse, tähän väliin pala mutua: veikkaisin koko konissa olleen 200-300 erillistä kävijää ja visiteerauspäiviä yhteensä kertyneen ehkä sen tuota krouvisti päältä 300. Tosin nyt ollaan jo niin korkeissa arytmeettisissä taivaanpallon korkeuskerroksissa, että arytmetiikkani synkopoi jo varsin satunnaisesti, haastankin siis esille tiukempia faktoja.

Mutta niin, että sitä piti sanomani, että puolestani iso kiitos ja kumarrus Järggääville Tahoille, erityismaininnalla Tallu&Co. 40k-effortista ja tietysti pelinjohtajat ja kanssapelaajat ynnä Hallitus-Taho.

The Maracon Experience II

Vanhuus ei tule yksin; yhden yön kun valvoo saa kaksi päivää nukkua! Siksipä ehdinkin tänään sunnuntaina vasta klo 15 jälkeen paikalle. Onneksi disklaimasin Riotpunkin vedon tiukan välittömästi ja välillisesti riippuvaiseksi kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä, ynnä ehdolliseksi yleisistä meiningeistä, muista peleistä ja maailmasta, maailmankaikkeudesta ja kaikesta. Olisihan se ollut noloa tehdä oharit omasta pelistään! Kokonaisuudessa veikkaisin ihmisiä olleen paikalla 30-40. Liekö turnausväsymys iskenyt nuorempiinkin, hähää! Nuorisotalolla näytti silti olevan koko joukko pelejä käynnissä, mutta niin sanotut vapaat agentit olivat vähissä.

Ilmoittautumispöytä vaikuttaa hiljentyneen ja pelit syntyvät enemmän tai vähemmän spontaanisti. Maraconissahan homma toimii periaatteessa siten, että pelinvetäjät jättävät aulan bilispöydälle peliinilmoittautumislappusensa ja ohikulkijat sitten pongailevat itselleen mieluisia pelejä kirjaillen nimensä lappuihin. Osa alkaa aikataulussa, osa ei, Maracon on sen verran pieni 'con, että touhu pelaa varsin hyvin orgaanisesti ja on the fly. Toivon, että ehdin tänään vielä pelaamaan jotain ropea, mutta näyttää, että se voi jäädä haaveeksi.

Figurintamalla Rokeli kuului vieneen turnauksen voiton demoonisella punakoneellaan. En ole vielä päässyt miestä tarkemmin haastattelemaan, mutta ilmeisesti voitto tuli vuoron 5 massacrella. How very Khorne! Tänään ei ilmeisesti enää figuilla pelata, ainostaan figumaalauskisat pitävät harrastuksen lippua korkealla. Aloittelijasarjassa voiton vei hempeän pinkki mariini, jollaisia olisi kyllä mukava nähdä ihan armeijallinen! Pro-sarjassa vedetään vielä pinotexia pintaan aloitusboxin high elfeihin.

Muutoinkin tunnelma Nuorisotalolla alkaa olla uneliaan rauhallinen. Pari ihmistä nuokkuu sohvilla, muutamassa pöydässä pelataan ja taustalla kuuluu hiljainen puheensorina ja noppien kolina.

The Maracon Experience I

Valvottu yö, lukemattomia noppia, uusia kasvoja, kädenpuristuksia, kivaa meininkiä. Kofeiiniöverit uhkaavat sekunnista toiseen kun istun tässä zombinkasvoineni, täysin vailla itsekritiikkiä, valmiina nauttimaan kolmioleivän henkeni pitimiksi. What a ride, loistava meininki!

Kun perjantai-iltana saavuin klo 23 aikaan Kaijonharjun Nuorisotalon ovelle, en ollut ihan varma mitä odottaa. Ennakkoon oli manailtu, ettei porukkaa juuri saapuisi Pirkko-myrskyn ja poikkeuksellisen myöhäisen ajankohdan takia. Pyh! Väkeä oli saapunut paikalle varsin mallikkaasti. Laskeskelin ainakin 30 henkeä (suunnilleen niin pitkälle kuin osaan =P), mutta kun ottaa huomioon track recordini näissä asioissa, veikkaan populaa olleen huomattavasti enemmän.

Ajattelin siis vain tsekata meiningin käymäseltään, mutta onnistuin pääsemään mukaan Kuusniemen Tuomaksen Yö-Cyberpunkkiin. Ihan muuta kuin odotin, neljinetoista pelaajineen ja ennätyksellisine tosiaika-peliaika-suhteineen, mutta hyvällä tavalla! Vaikka Tuomas väitti myöhemmin #cryo:lla, ettei juonesta oikein voinut puhua, tämä peli sisälsi 10 sekuntiin pakattuna hillittömästi hahmojen välistä draamaa jännitteinä, takaumina ja one-linereinä. Olisi toiminut Tarantinofilkkana koska vaan. Pelkään oman suoritukseni jääneen rikkonaiseksi ja enemmän kuin hiukan mauttomaksi (rottarakastajani Pebe!), mutta hauskaa minulla oli siitäkin edestä.

Kävin pikaisesti kämpillä nukkumassa ja suihkussa ja ehdin tänään poikkeuksellisesti ihan ajoissa figupeleihin. Sain turBn, kuten arvelinkin, mutta peli oli nautinnollinen. Lupaavasta aloituksestani huolimatta vastustajani vei pelin puolen välin jälkeen varsin vaivattomasti demoneilleen. Jos sportmanship-pisteitä olisi jaossa, tämä heppu olisi saanut täydet, suosittelen vastustajaksi koska ja kelle vaan.

Onnekseni en ollut ainoa #wh40k.oulu-kannulainen, joka päästi senkat nenästään, sekä Yama, että Kharan jakoivat kohtaloni. Rokeli porskutti jatkoon, saamme nähdä kuinka miehen käy.

Tänään on edessä vielä nopanheittokisa, mystinen Star Wars-hetki, ja indieropeilua illalla. Ensi yö on kyllä pakko nukkua, muutoin en saa sunnuntaiksi kasattua paikalle kuin 90kg pelkkää sydämentykytystä ja verestävää silmää.

Syndicate content